Lähtökohta töilleni

Maalausteni lähtökohtana on suhteeni luontoon, myytteihin ja kansanperinteeseen. Luonnon kiertokulku talvesta kevääseen ja kesästä syksyyn näkyy töitteni vahvoissa väreissä. Värikylläiset tarinat syntyvät nykyhetkestä ja lapsuuden nostalgisista kokemuksista. Luonnossa värit ilmentävät elämää ja kuolemaa, ja ovat töissänikin vahvasti läsnä.

Luonnosta saadut voimakkaat elämykset lapsuuden ja nuoruuden maisemista ja samoamisista Lapin myyttisillä aapasoilla, jokivarsilla ja metsissä näkyvät töissäni. Nyt aikuisena merellä veneily on antanut samankaltaisia elämyksiä kuin Lapin soilla kulkeminen nuoruudessani.

Värien avulla voin ilmaista tunteitani vapaasti ja iloisesti mutta myös surumielisyyttä tuntien. Lapin luonto voi tuhoutua kaivosteollisuudesta ja on osaksi tuhoutunut Lapin jokien valjastamisesta sähkön tuotantoon. Ainutlaatuiset Lapin suot, joet, metsät ja tunturit ovat kansallinen aarre, jota meidän pitää puolustaa ja suojella.

Meren roskaantuminen ja rehevöityminen Suomenlahdella ja Itämeressä on meille suuri huolen aihe ja nyt on löydettävä keinot sen pysäyttämiseksi ja vahinkojen korjaamiseksi. Paljon on tehtävissä, mutta ongelmat ovat maailmanlaajuisia ja mikä silloin riittää?


Tuula Ahvenvaara

kuvataiteilija